Vanha nuori juhannus

Saavuin viettämään juhannusta vanhempieni mökillä. Paikka on kaunis ja rauhallinen luoto, täällä sielu tuntuu aina lepäävän. Rauha ja inspiraatio valtaavat mieleni. Luin kirjan, joka sopi täydellisesti näille kesäpäiville ja tähän paikkaankin!

Tove Janssonin Kesäkirja - ahh! Kerrassaan hurmaava teos. Uppouduin täysin tämän lukemiseen. Tarina isoäidistä ja pienestä tytöstä herätti nostalgisia tunteita. Se tuntui samaan aikaan uudelta, mutta tutulta ja samaistuttavalta. Jansson kuvailee suuria kuin pieniä tapahtumia, tunteita ja asioita niin aidosti, jopa paikoittain raa'asti, että tarina saa hymyilemään ja itkemään. Tarina koskettaa sisälläni asuvaa pientä lasta, sekä joka päivä vanhenevaa minääni. Se saa kaipaamaan lapsuuden huolettomuutta ja suuria pieniä murheita, silti odottamaan harmaantuvia hiuksia ja kasvavaa viisautta. Tarina itsessään tuntui kuin sen sielu olisi samaan aikaan ollut pieni lapsi, sekä vanha mummi. 

Meri ja saaristo ovat aina olleet osa elämääni. Tätä kirjaa lukiessa oli helppo tuntea aivan kuin olisi itsekin paikalla tarinan kohtauksissa. Voisin haistaa kuvaillun meren, kuulla miten tuuli keinuttaa soutuvenettä. Maistaa suolan vedessä. Lukiessani ajattelin, miten hienosti Jansson on onnistunut kuvailemaan kesäistä saaristoelämää. Moni voi samaistua ja muistella omaa elämäänsä. Kirja nosti pinnalle myös monia suomalaisuuden asioita, joista pidän. Voin myös kuvitella miten kutkuttava tämän lukeminen on ollut ulkomaalaisille ja millaisen kuvan se on värittänyt suomalaisista kesistä saaristossa. 

Janssonin kirjoitustyyli saa melkein kateelliseksi ja toivoisin, että osaisin kuvailla lukukokemustani yhtä upeasti. Mutta loppuun voin vain sanoa, miten kiitollinen olen tämän kirjan olemassaolosta. Tämän lukemisesta tulee ehdottomasti joka kesäinen perinne. 

Tästä on hyvä jatkaa kesää! 

Terveisin: Tiia

Lankoihin väriä luonnosta

 Koska minullahan ei vielä ollut yhtään projektia kesken niin päätin aloittaa niitä lisää! Tai no, ehkä tätä voi sanoa keskeneräisen projektin jatkamiseksi, sillä langat ovat odottaneet värjäystä jo reilut kymmenen vuotta. Silloin ensimmäisen kerran värjäsin lankoja kasviväreillä ja siitä asti on ollut tarkoitus värjätä lisää. Käsityö innostuksessani päätin, että nyt on hyvä aika ryhtyä tuumasta toimeen.

Tutustuin itselleni uuteen konseptiin, nimittäin purkkivärjäämiseen. Tässä prosessissa kaikki ainekset laitetaan käytännössä samaan purkkiin ja jätetään useaksi viikoksi tekeytymään. Kuulosti yhtä helpolta kuin yhden padan reseptit! Halusin kokeilla ja etsin lasipurkit kellarista, otin vanhat lankavyyhdet esiin, keräsin kasveja ja ostin alunan. 

Seurasin ja sovelsin Punomon purkkivärjäyksen ohjeita ja kurkin muitakin ohjeita netistä. Käytin lupiinin kukkia luodakseni sinistä lankaa ja koivunlehtiä ja lupiinin varsia luodakseni vihreän kellertävää lankaa. Laitoin yhteen pieneen purkkiin kokeeksi myös jäkälää, josta pitäisi myös tulla sinertävää väriä...vai olikohan se harmaan sävyjä. Mutta kokeeksi laitoin kuitenkin. 

Nyt saa jännityksellä odottaa 3-4 viikkoa kun värit tekeytyvät purkissa sen sijaan, että olisi ensin purettanut langat, keittänyt väriliemen ja sitten vasta värjännyt langat. Toki haluan sitäkin tekniikkaa kokeilla vielä joskus uudestaan, mutta tällä kertaa iski innostus tähän värjäystekniikkaan. Vaikka tässä menee enemmän aikaa lopputuloksen saamiseen, aktiivista työskentelyaikaa oli huomattavasti vähemmän.

Samana iltana näki jo veden muuttavan väriä, seuraavana päivänä vielä enemmän. Tulee olemaan hauskaa seurata miten värit kehittyvät. Päivitän tänne viimeistään tuloksia.

Värikkäin terveisin Tiia

Seitsämän veljeksen istantilainen neulepaita

Opin neulomaan noin 15 vuotiaana. Olen neulonut lähinnä sukkia, muutamia lapasia ja kaulureita. Äitini oppi neulomaan pari vuotta sitten, noin 57 vuotiaana. Ihailin ja edelleen ihailen miten hän päättäväisesti  aloitti  neulomaan ja aloitti vielä alpakka villapaidasta! Tästä inspiroituneena aloitin myös neulomaan villapaitaa...omasta päästä...ja se päätyi 'keskeneräisten käsitöiden laatikkoon'. Mutta se odottaa rauhassa siellä, jonain päivänä siitä voi kehittyä villapaita tai jotain muuta. 

Tänä keväänä ajatus neulepaidasta hiipi uudelleen mieleeni. Ajattelin, että jos en itse sellaista saa aikaan niin ehkä äiti neuloisi minulle. Hän ei riemastunut kun ehdotin islantilaista neuletta, kuvioneulontaa hän ei ole vielä opetellut. Ja jotenkin mieleni teki myös itse opetella neulomaan neulepaita, edes yksi kerran elämässäni. (En vielä tässä kohtaa tiennyt miten koukuttavaa puuhaa se onkaan). Lainasin kirjastosta ohjekirjoja ja selasin niitä. Löysin Siggan ja Satun islantilaiset villapaidat - kirjasta Goa -mallin. 

Ohjeessa tietenkin käytetään islantilaista Lettlopi villalankaa ja haluamaani malliin tuli noin 7 eri väriä! Lankojen hinnaksi olisi tullut noin 70 euroa ja aloittelijana en uskaltanut moiseen investoida. Päätin kokeilla neuloa ensimmäisen version Seitsemän veljestä villalangoista. Minun tarvitsi ostaa vain "pohjaväriä" 4-5 kerää, kuvioihin löytyi jämälankoja tarpeeksi. 

Ja niin aloin neulomaan, ensin hihat ja sitten vartaloa alhaalta ylöspäin. Sitten hihat ja vartalo on tarkoitus yhdistää ja kuvioneuleen osuus alkaa. Aluksi olisin kovin halunnut aloittaa neulomaan kuviota, mutta ehkä näin oli parempi. Nyt jännittävin osuus jää viimeiseksi ja on jotain jota odottaa.

Mutta tästä tilanteesta jatketaan, odotan innolla miten kuvio osuus tulee sujumaan. Jo tämä osuus on ollut jännittävää ja ihanaa. Olen niin innoissani ensimmäisestä villapaidastani. <3 Ja oli minun vuoroni inspiroida äitiäni, sillä hän aloitti tänä keväänä myös ensimmäisen kuvioneule villapaitansa! Haaveenani on myös jonain päivänä matkustaa Islantiin ja ostaa sieltä aito islantilainen neulepaita.

Terveisin Tiia

Tervetuloa uuteen blogiin!

Siitä on pitkä aika kun olen viimeksi pitänyt blogia. Selaisin vanhaa blogiani ja aluksi ajattelin jatkavani sitä, mutta halusin jättää sen nostalgiseksi muistoksi juuri sellaisena kuin se on. Uusi blogi tulee antamaan tilaa uusille ajatuksilleni.

Innostukseni blogeiluun on vaihdellut vuosien myötä ja niin myös blogi kulttuuri. Aloittaessani ensimmäisen blogini vuonna 2009, blogit olivat hyvin cool ja in. Jossain kohtaa ne astuivat syrjemmälle muiden kanavien ja sosiaalisen median kasvaessa. Varmasti niillä on vuoden 2015 jälkeen (blogini hiljenemisen vuosi) ollut oma paikkansa internetissä ja maailmassa, vaikken itse olekaan ollut aktiivisesti niiden seuraaja, ei tarkoita, etteikö muut olisivat. 

Voi vaatia hieman totuttelua taas kirjoittaa, olen ilmaissut itseäni julkisesti enemmän videoiden ja kuvien muodossa viime vuodet. Ja lähtökohtaisesti halusin luoda paikan, jossa saan rennosti ja päiväkirjamaisesti tallettaa elämääni. Halusin paikan jonne voin kirjata ajatuksiani, tallettaa kuvia käsitöistäni, jakaa mielenkiintojani ja mahdollisesti tutustua samankaltaisiin ihmisiin. 

Mistä blogiani siis pidän? Hyvä kysymys! En halua rajata itseäni tai postauksiani koskemaan vain yhtä tai muutamaa aihetta. Kirjoitan tänne mitä mieleni tekee. Harrastan käsitöitä, lukemista, kirjoittamista, puutarhanhoitoa, ruuanlaittoa, leivontaa, valokuvausta, matkustamista ja ulkoilua. Noista aiheista ainakin saatan postata juttuja. Ja kuinka usein, sitä en osaa sanoa enkä luvata. Jatkuuko tämä blogi vuoteen 2025 vuoteen asti, en tiedä sitäkään. Hauskaa päästä näin rennosti jotain luomaa, katsotaan mihin se johtaa. 

Nyt toivotan oikein ihanaa kesän alkua! Tänään on tuulinen, sateinen ja lähes myrskyinen päivä... eikö ole ihanaa? Minusta ainakin, nautin niin kovasti kesämyrskyistä, ne muistuttavat minua syksystä, joka sattuu olemaan lempivuodenaikani. 

Terveisin: Tiia